Sijainti: Pääsivu
 

 

Tarkista oma palkkasi

couple.jpgPalkkalaskuri.fi-sivujen Palkkalaskin on ilmaispalvelu, jonka avulla voit verrata omia palkkatulojasi muiden vastaavaa työtä tekevien palkkatuloihin. Palkkalaskimen tiedot perustuvat näiltä sivuilta löytyvän kyselylomakkeen kautta kerättyihin tietoihin. Palkkalaskimeen on otettu mukaan vain sellaisia ammattiryhmiä, joista on saatu yli 50 palkkatiedot sisältävää vastausta. Kannattaa siis vastata kyselyyn, jos oma ammattiryhmäsi ei vielä näy Palkkalaskimessa. Siirry Palkkalaskimeen!

 

Tavoitteena ajanmukainen tieto palkoista

mother-child.jpgPalkkalaskuri.fi-palvelun kautta saadaan reaaliaikaisesti päivittyvää tietoa, joka täydentää virallisia tilastoja erityisesti pienten ammattiryhmien osalta. Se mahdollistaa myös kansainvälisten vertailujen tekemisen eri maiden välillä, sillä palkka- ja työolotietoja kerätään Internetin välityksellä yhteensä yhdeksässä Euroopan maassa. Pisimpään tällainen palvelu on ollut käytössä Hollannissa, jossa se avattiin jo vuonna 2001. Kyselyyn on Hollannissa vastannut jo yli 100 000 henkilöä ja näihin tietoihin perustuvaa palkkavertailulomaketta käyttää siellä päivittäin 3000–40 000 ihmistä

Tutustu muiden maiden palkkalaskureihin alla olevien linkkien kautta.

Lightbulb
Oletko työssä julkisten infrastruktuuripalvelujen (esim. vesi- ja energiahuollon) alalla?

Kerro Palkkalaskurille palkkasi, niin me kerromme, paljonko kollegasi tienaavat. Tämä tutkimus on suunniteltu juuri sinua varten. Vastaa infrastruktuuripalvelualan palkkakyselyyn ja voita minimipalkka.

Palkkalaskimessa


Palkkalaskimessa on mukana jo yli 90 ammattia. Käy tarkistamassa, löytyykö sinunkin ammattisi jo sieltä!

Naisten palkat ovat Suomessa keskimäärin 80 prosenttia miesten palkoista. Tietoa naisten ja miesten asemasta työelämässä löydät mm. seuraavien linkkien kautta:

www.tasa-arvoklinikka.fi
www.sak.fi/tasa-arvo

Jaa |